Parhaat kissojen lelut

post thumb
Lemmikit
kirjoittanut Hanna/ 29 Jan 2021

Parhaat kissojen lelut

Kissan lelut pitävät kissan mielen virkeänä. Kun kissalla on riittävästi virikkeitä, se edesauttaa ylläpitämään myös fyysistä kuntoa. Kissan leikkiessä se pääsee toteuttamaan sen luonnollisia viettejä. Metsästäminen on kissalle elinehto luonnossa, joten sellaista käyttäytymistä on tietysti hyvä tukea myös sisäkissan kohdalla. Leluja on hyvin monenlaisia ja toisista kissat innostuvat enemmän kuin toisista. Siksi kannattaa samalla hankkia useita leluja, sillä aina ei voi tietää, mistä lelusta tulee suurin suosikki.

Kissan leluja on erilaisia

Kissojen lelut on monimuotoinen kokonaisuus erilaisia tuotteita. Perinteiset kissan lelut ovat muun muassa pallot, huiskat ja perässä vedettävät hiiret. Monet lelut tarvitsevat ihmisen mukaan leikkiin, sillä niiden liikuttaminen aktivoi kissan vaistoja. Kun esimerkiksi leluhiirtä vetää kissan katseelta piiloon kulman taakse tai vaikkapa maton alle, niin kissa ei yleensä voi vastustaa houkutusta. Yksi mielenkiintoisimpia leluja on laserlelu, jolla ihminen voi suunnata pienen laserpisteen esimerkiksi lattialle tai kiipeilypuuhun. Näin kissan kanssa voi leikkiä helposti sohvalla istuen.