Monen kotona on yksi tai useampia lemmikkejä, joita halutaan muistaa jouluna. Näin tärkeä perheenjäsen pääsee nauttimaa juhlapyhistä samalla tavalla kuin ihmiset, eikä jää paitsi lahjoista.
Lahjaan varatun budjetin ei tarvitse olla erityisen suuri, koska lemmikki arvostaa samalla tavalla edullisia kuin hintavampia lahjoja. Hintavan lelun sijaan voi miettiä myös aineetonta lahjaa, jonka ei tarvitse välttämättä maksaa mitään.
Lemmikki arvostaa myös edullisia lahjoja
Joululahjoille varattu budjetti alkaa nopeasti hupenemaan, jos hankittavia lahjoja on paljon. Lemmikki on tärkeä osa perhettä, ja siksi moni haluaa muistaa myös nelijalkaista ystävää.
Koiralle, kissalle tai muulle lemmikille hankittavan lahjan ei tarvitse kuitenkaan välttämättä olla kallis, koska lemmikki ei ymmärrä lahjan arvoa samalla tavalla kuin ihmiset. Edullisia vaihtoehtoja on myös kaupoissa paljon, ja muutamilla euroilla saa täytettä kuusen alle pakettien muodossa.
Budjetin ei tarvitse siten olla suurempi kuin 10e talletus kasinolle suunnatessa. Kun kasinoiden minimitalletus on yleensä vähintään pari kymppiä, hyväksyy osa sitä puolet pienempiä talletuksia.
Niillä voi viettää muutamia hetkiä kolikkopelien keloja pyöritellen tai livepöydässä istuen, ja jatkaa sitten muita päivän askareita. Pelitilille ei tarvitse tallettaa isoa summaa, mikä mahdollistaa myös pienellä kassalla pelaamisen.
Samalla tavalla kympillä saa jo lahjan usealle lemmikille tai muutaman paketin yhdelle. Niiden kautta lemmikin ei tarvitse jäädä ulkopuolelle sinä hetkenä, kun jaetaan paketteja muille läsnäolijoille.
Herkut sopivat lemmikin lahjapakettiin
Kun etsinnässä on helppo ja edullinen lahja lemmikille, ovat erilaiset herkut erinomainen vaihtoehto. Ne ovat myös monelle lemmikille mieluisin lahja - erityisesti, jos paperiin käärii lemmikin lempiherkut.
Koirien ja kissojen herkut eivät yleensä kustanna montaa euroa, ja alle kympillä saa jo useampia nameja. Vaihtoehtoisesti voi ostaa hieman isomman paketin herkkuja, jolloin siitä riittää pidemmäksi ajaksi kuin pelkästään jouluaatoksi.
Vaihtoehtoja löytyy jo lähikaupasta eli herkkuja varten ei tarvitse välttämättä suunnata erikoiskauppaan ostoksille. Mikäli mielessä on joku tietty lemmikin suosikki, kannattaa se kuitenkin hankkia ajoissa.
Koiran herkut voi pakata lahjapaperiin ilman pakkausta, jolloin koira voi avata paketin itse ja syödä namit heti. Näin lahjan avaamisesta tulee koiralle miellyttävä hetki samalla tavalla kuin ihmisten kohdalla.
Kissan kohdalla paketin avaamiseen tarvitaan kuitenkin yleensä apua, joten herkut voivat olla pakkauksessaan. Paketista paljastuvat namit kuitenkin maittavat, kun on valinnut sinne lemmikin suosikit.
Jouluteemaiset lemmikkien lelut eivät maksa maltaita
Joulun aikaan kaupoissa on paljon teemaan sopivia leluja, jotka ovat erinomainen lahjaidea omalle ja ystäväperheiden lemmikeille. Ennen lelun hankkimista kannattaa selvittää lemmikin mieltymykset niiden osalta, koska samat lelut eivät innosta kaikkia.
Erityisen nirsoja lelujen suhteen ovat kissat, eikä paras kissan lelu tarkoita jokaiselle samaa. Yksi pitää elektronisista leluista, kun taas toiselle äänet, rapina ja kilinä ovat tärkeitä. Osa leluista sisältää kissanminttua, joka on erityisen paljon kissojen mieleen.
Elektroniset lelut ovat muita hintavampia, mutta muita saa jo muutamalla eurolla kaupasta. Kun ostaa muun kuin elektronisesti toimivan lelun tarjoaa samalla yhteisiä hetkiä lemmikin kanssa leikkimisen merkeissä.
Myös koiran lelut sisältävät ison valikoiman vaihtoehtoja, joista jouluteemaiset sopivat erityisen hyvin lahjapaketin täytteeksi. Lelua ostaessa huomioidaan mieltymysten lisäksi koiran koko, koska iso koira tarvitsee hyvin erilaiset lelut kuin pieni chihuahua.
Lemmikille voi antaa myös aineettoman lahjan
Kun tavoitteena on hankkia lahja lemmikille, on hyvä muistaa yksi asia. Lemmikki ei ymmärrä tavaroiden arvoa, ja maksuttomat tai aineettomat lahjat ovat yhtä mieluisia kuin hintavat lelut.
Aktiivisesti koiran kanssa harrastava voi hankkia ylimääräisen vuoron agilitykentälle, ja suunnata viettämään aikaa urheilun parissa. Koira voi nauttia myös hieronnasta tai muusta hemmottelusta joulun kunniaksi.
Ilmainen lahja voi olla tavallista pidempi lenkki talvisissa maisemissa tai päivä, jonka viettää kokonaan lemmikin kanssa. Esimerkiksi Suomen suosituin koirarotu labradorinnoutaja nauttii ulkoilusta myös talvipäivinä, ja aurinkoisena pakkaspäivänä on mukava suunnata nauttimaan luonnosta.
Koirat ja monet kissat arvostavat yhdessäoloa omistajan kanssa enemmän kuin mitään muuta, ja lahjaksi voikin varata yhden joulun pyhäpäivistä pelkästään yhteisen ajan viettämiseen.
